Ammattilaisille

MLL:n Satakunnan piirin perhekeskustoiminta perustuu kuntakumppanuuteen, paikallisyhdistysten toteuttamaan vapaaehtoistoimintaan sekä piirien vapaaehtoistoiminnan ammatilliseen ohjaukseen. 

Teemme ja kehitämme aktiivista yhteistyötä sekä tuotamme tietoa ja alueellista toimintaa yhteistyössä mm. kuntien, koulujen ja varhaiskasvatuksen kanssa. 

Kouluille

MLL:n Satakunnan piirillä on pitkä kokemus koulukumppanuudesta, tukioppilastoiminnan tukemisesta, oppilaskuntatyön kehittämisestä ja koulurauhan sekä lasten oikeuksien edistämisestä.

Koulutukset

Piirin tavoitteena on jakaa osaamistaan niin vapaaehtoistoimijoille kuin ammattilaisillekin. Vapaaehtoisille, paikallisyhdistyksille ja kouluille suunnatuista koulutuksista on kerrottu toimintakohtaisesti. Ammattilaisille suunnattuja koulutuksia voi tilata piiriltä erikseen. 

Kuntakumppanuus

 MLL:n Satakunnan piirillä on kuntakumppanuussopimus (2021-2022) kymmenen Satakunnan kunnan kanssa sekä kahden kuntayhtymän kanssa.