Erovertaisleiri, Pori

Huoltomuoto

Yhteydenotto vanhempiin

Olemme lähtökohtaisesti yhteydessä molempiin vanhempiin ennen ryhmän aloitusta ja ryhmän aikana kerromme ryhmän kuulumisia. 

Lapsella on lupa osallistua eroryhmään
Tietojen säilytys

Lasten erovertaisleiri

Lasten erovertaisleiri on viitenä päivänä kokoontuva, ammatillisesti ohjattu vertaisleiri alakouluikäisille lapsille, joiden vanhemmat ovat eronneet. Lasten eroleirillä lapset pääsevät jakamaan kokemuksiaan muiden vanhempien eron kokeneiden lasten kanssa. Vertaistuki avaa uusia näkökulmia ja auttaa jäsentämään omia kokemuksia. Leiri sisältää tunnetyöskentelyä. Monet lapset kertovat eroryhmän helpottaneen oloa. Työstämme asioita ryhmässä lasten kanssa pelien, leikkien, luovien menetelmien kautta ja lasten omien mielenkiinnon kohteita hyödyntäen ja päivät sisältävät myös mukavaa kesätekemistä.  

Hyvä aika osallistua leirille on, kun vanhempien erosta on kulunut riittävästi aikaa ja lapselle on ehtinyt muodostua käsitys arjesta vanhempien erilleen muuton jälkeen (yksilöllistä, mutta noin 4-6kk). Vanhempien erosta on voinut kulua pidempikin aika, esim. useampia vuosia.

Leirin ohjaajat tapaavat kaikki ryhmään tulijat ennen ryhmän alkua. Tapaamiseen osallistuu lapsi ja vanhemmat/vanhempi. Tapaamisessa on mahdollisuus kuulla ja kysyä ryhmän toiminnasta tarkemmin sekä kertoa omasta elämäntilanteestaan. Leirin ohjaajilla on vaitiolovelvollisuus. Alkutapaamiset sovitaan ohjaajan kanssa erikseen ennen ryhmän aloittamista.

Leirin aikana lapsille tarjotaan lounas ja välipala. Leiri on maksuton.

Ryhmän ohjaavat Maritta Illman Primulasta ja Satu Katila MLL Satakunnan piiristä

Lisätietoa: Satu Katila p. 050 3372388

Leiri järjestetään: päivittäin maanantaista perjantaihin
9.-13. 6.2025 klo 10.00-15.00

Ilmoittautumisaika: ilmoittautuminen päättyy 27.5. 2025. 

Leiripaikka: Satakunnan ensi- ja turvakodin tilat ja läheiset lähiliikuntapaikat