Lasten erovertaisryhmä alkaa Porin perusturvan alueella elokuussa

18.5.2021

Lasten ja nuorten ryhmämuotoinen auttaminen vanhempien erotilanteessa.


Eron myötä lapsen elämä mullistuu monin tavoin. Lapselle herää eron myötä myös paljon tunteita ja kysymyksiä. Aina omien tunteiden käsittely ei ole helppoa oman perheen kesken ja lapsi voi piilottaa  tunteitansa.

MLL Satakunnan piiri ja Porin ensi -ja turvakoti järjestävät yhteistyössä elokuussa 2021 Porin perusturvan alueella 8-10-vuotiaille lapsille suunnatun erovertaisryhmän. Erovertaisryhmissä autetaan lasta käsittelemään eroon liittyviä tunteita ja eron tuomia muutoksia. Vertaisryhmä tarjoaa lapsille tilan ja paikan käsitellä vanhempien eroa yhdessä muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Eroa käsitellään ryhmässä puolueettomasti ikätaso huomioiden erilaisten toiminnallisten menetelmien, leikin, pelien ja keskustelun kautta.


Ryhmää suositellaan lapsille, joiden vanhempien erosta on kulunut riittävästi aikaa (mielellään vähintään 6kk). Lapsella tulee olla selvästi myös kaksi eri kotia.

Ryhmä kokoontuu 5 kertaa ja tapaamispaikkana toimii Porin ensi- ja turvakotiyhdistys (Tiilimäentie 2,28500 Pori)

                                                                      

Ryhmä on maksuton ja ryhmässä tarjoillaan lapsille välipala.

Kokoontumisajat:

10.8. klo. 15-17

12.8. klo.15-17                                         

17.8. klo.15-17

24.8. klo.15-17                    

26.8. klo.15-17

Ennakkoilmoittautuminen sähköpostilla 1.7.2021 mennessä

Ilmoittautumisen yhteydessä vanhemmat kertovat perheen ja lasten tilanteesta.


Sanna-Mari Piira

Perhetoiminnan koordinaattori

044 356 6500

sanna-mari.piira@mll.fi

Maritta Illman                                        

Lapsityöntekijä

0405694407

lapsityo@poentu.com