MLL:n Satakunnan piirin toiminnat kevään aikana

19.5.2020

Seuraamme aktiivisesti valtakunnallisia ja alueellisia ohjeistuksia ja suosituksia poikkeustilanteeseen liittyen ja niiden perusteella toimimme seuraavasti

  • Porkkanapesätoiminnassa ohjaajat jalkautuvat lähiöalueille ja toteuttavat Porkkanapesätoimintaa mahdollisuuksien mukaan ulkona. Tukiviikonlopputoiminta jatkuu toukokuusta alkaen.
  • Suosituksemme kaikille lasten, nuorten ja lapsiperheiden tukena toimiville MLL:n Satakunnan piirin vapaaehtoisille on, että tukitoimintaa toteutettaisiin 14.5. lähtien tavanomaiseen tapaan sopien tapaamisia vapaaehtoisten ja tuettavien välillä. Tukisuhdetapaamiset toteutettakoon mahdollisuuksien mukaan ulkotiloissa 31.8. saakka. Tukisuhdetapaamisia voi toteuttaa myös niissä paikoissa, jotka poikkeusolorajoitusten asteittaisen purkamisen myötä, nyt hiljalleen kesän alkaessa aukeavat. Huolehditaan kuitenkin yleisten ohjeiden mukaisesti viruksen leviämisen estämisestä ja vältetään kontakteja aikuisten kesken, pidetään turvaetäisyyttä, huolehditaan hygieniasta, pestään ja desinfioidaan käsiä ja yskitään hihaan.
  • Koulujen ohjesituksen mukaisesti kouluyhteistyötä jatkamme etänä.
  • Satakunnan alueen paikallisyhdistykset toimivat MLL:n valtakunnallisen ohjeistuksen mukaisesti ja tiedottavat muutoksista omassa toiminnassaan itsenäisesti.
  • Porin kaupunki myönsi MLL:n Satakunnan piirille avustusta maksuttoman lastenhoidon järjestämiseen porilaisille lapsiperheille loppuvuodeksi 2020. Lastenhoitajien rekrytointi toukokuussa ja toiminta aloitetaan välittömästi hoitajien rekrytoinnin ja koulutuksen jälkeen.