Lasten erovertaisryhmät
Vanhempien ero on aina iso muutos lapsille ja nuorille.
On tärkeää, että he voivat käsitellä eron tuomia muutoksia ja sen herättämiä tunteita.
Lasten erovertaisryhmään osallistuvat sellaiset lapset, joiden vanhemmat ovat eronneet. Ryhmässä jutellaan niistä vanhempien eroon liittyvistä asioista, mistä lapset haluavat jutella. Tällaisia aiheita voivat olla esim. kahdessa kodissa asuminen, vanhempien uudet kumppanit, vanhempien riitely ja erilaiset tunteet.
Ryhmässä lapsi itse voi valita mitä haluaa elämästään kertoa, eikä siellä ole pakko puhua vanhempien erosta.
"Siel ei oo mitään vaikeeta.
Ryhmässä käyminen helpotti mun oloa.
Siel on tosi kivaa."
Joskus lapsilla on mielessä ajatuksia, joista he eivät halua kertoa vanhemmille, koska eivät halua pahoittaa kenenkään mieltä. Ryhmässä voit jutella vanhempien erosta muiden lasten kanssa, joilla on samanlaisia kokemuksia. Lasten kokemus on, että vanhempien eroon liittyy monenlaisia tunteita ja asioita. Kaikki niistä on yhtä oikeita ja tärkeitä.
Ryhmässä ei pelkästään jutella vanhempien erosta, vaan siellä kuunnellaan tarinoita, piirretään, leikitään ja syödään yhdessä välipalaa.
Sivuiltamme löydät tiedon avoimista alkavista ryhmistä, tai voit jättää viestillä tiedon, mille alueelle ja minkä ikäisille toivoisit ryhmää järjestettävän.
Ammattilainen! Toteutamme ryhmät yhteistyössä lasten parissa toimivien ammattilaisten kanssa. Jos haluaisit toteuttaa ryhmän omassa toimintaympäristössäsi, ota yhteyttä erotyön koordinaattori Anniina Ahlforsiin, niin suunnitellaan yhdessä teidän tarpeisiinne soveltuva ryhmä.
Eroryhmistä vastaava työntekijä:
Anniina Ahlfors
puh. 050 552 9923,
anniina.ahlfors@mll.fi
Tulossa olevat ryhmät:
Syksyn 2024 ryhmistä tulossa tietoa lähiaikoina